Koulu hiilineutraalista betonista – vastuullisuus ilmastoteoissa on yhteinen tavoite ja velvollisuus

Pohjois-Karjalassa, Liperissä, nousee parhaillaan Suomen ensimmäinen hiilineutraalista valmisbetonista ja betonielementeistä rakennettu yläkoulu. Pielisen Betoni on Suomen ainoa hiilineutraalin betonin toimittaja, joka kompensoi kaikki päästöt omien kotimaisten hiilinielujensa avulla.

Vastuulliset materiaalivalinnat ovat tärkeitä

Ympäristöarvot ovat olleet osa yläkoulun suunnittelua alusta lähtien, sillä Liperin kunta on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa HINKU-verkostossa. Verkostossa mukana olevat kunnat edistävät uusiutuvan energian ja vähähiilisten ratkaisujen käyttöönottoa. Viidensadan oppilaan yläkoulun on tarkoitus valmistua elokuussa 2021.

– Vastuullinen suhtautuminen ympäristöön ja kestävän kehityksen painottaminen ohjasi meitä koulun suunnitteluvaiheesta alkaen ja perustuu osaltaan myös voimassa olevaan uuteen opetussuunnitelmaan, kertoo Liperin kunnan rakennuttajan edustaja Taisto Tuononen.

– Esimerkiksi jätteen lajittelu, kulutuksen seuranta ja materiaalivalinnat ovat tärkeitä. Betonin hiilineutraalius on merkittävää ja sen huomioiminen seuraavan sukupolven koulutusympäristössä näyttää osaltaan esimerkkiä, Tuononen muistuttaa.

Pielisen Betoni Oy:lle Liperin yläkoulu on yksi virstanpylväs ilmastotekojen kehityksessä.

– Betonimme on ollut hiilineutraalia jo pitkään, mutta tämä on ensimmäinen kohde, johon toimitamme kaikki betonit valmistuneiden laskentojen jälkeen. Olemme tyytyväisiä saadessamme myöntää koululle kompensaatiovakuutuksemme, joka on takuu siitä, että toimitamme heille 100% kompensoitua betonia ilman lisä- tai piilokustannuksia, kertoo Pielisen Betoni Oy:n toimitusjohtaja Tuija Kilpinen.

– Hiilineutraalius on meidän kaikkien yhteinen tavoite ja velvollisuus tulevaisuutta ajatellen. Olemme ylpeitä, että saamme olla osana hiilineutraaleja ratkaisuja, Kilpinen korostaa.

Ilmastoystävällinen rakentaminen kiinnostaa yhä enemmän ja tulevaisuudessa se on arvostelun perusteena jo tarjousvaiheessa.

– Arvostamme yritystä, joka on valveutunut ja askeleen edellä. Myös betonin lähituotanto on kuljetuksien kannalta osaltaan pienentämässä hiilijalanjälkeä, sanoo Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen.

Hiilinieluna omat metsät

Pielisen Betoni aloitti ensimmäisenä Suomalaisena betonintoimittajana tarjoamaan asiakkailleen hiilineutraalia betonia marraskuussa vuonna 2019. Toiminta hiilipäästöjen vähentämiseksi on edistyksellistä ja ainutlaatuista, sillä kompensaatio tapahtuu koko tuotantoketjulle aina sementistä valmiisiin betonituotteisiin saakka. Toiminnasta kertyvät hiilipäästöt Pielisen Betoni kompensoi sitomalla vastaavan hiilidioksidimäärän yrityksen ja sen pääomistajien omistamiin metsiin Itä-Suomessa.

– Meille päästöjen kompensointi siellä, missä ne ovat aiheutuneet, on tärkeää. Kompensointi on osaltamme välivaihe, sillä uskon, että tulevaisuudessa sementtiteollisuus pystyy ottamaan talteen ja tekemään hiilidioksidista jotakin hyödyttävää tuotetta, sanoo Tuija Kilpinen.

Uusin ilmastoaskel on siirtyminen tuulivoimaan

Pielisen Betoni on uutena ilmastotoimenaan alkanut hyödyntää tuulivoimaa ja siirtynyt pääsääntöisesti tuulivoiman käyttäjäksi 1.5.2020 alkaen.

– Tuulivoimaan siirtyminen vähentää yrityksemme oman toiminnan aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä 20%. Olimme Suomen hiilineutraaliustavoitteessa jo vuonna 2019 ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme ilmastoystävällisemmäksi, kertoo Tuija Kilpinen.